Omavaraisuutta

Unelmani olisi tulla toimeen mahdollisimman omavaraisesti. Haaveena olisi niin suuri omavaraisuusaste, että tulisimme toimeen pienemmällä rahamäärällä ja pystyisimme vähentämään palkkatyöhön kulutettua aikaa. Haaveena olisi yksinkertainen elämä, ilman nyky-yhteiskunnan oravanpyörää. Pyrin kulutuksen vähentämiseen ja elämän yksinkertaistamiseen, koska se vie lähemmäs omavaraisempaa elämää.

Kanat: Alhon kanta

Mitä se meidän omavaraisuus on tällä hetkellä? 

 

Puupesät


Talomme lämpeää pääsääntöisesti puilla. Meillä on puuhella, leivinuuni, lämmitettävät muurit, puulämmitteinen sauna ja vesipata. Valmistamme ruoan talviaikaan puuhellalla ja leivinuunissa. Talvella ei mene sormi suuhun pidempienkään sähkökatkojen aikana. Puut olemme saaneet hommattua lähinnä miehen hikipalkalla.

Savusauna


Mies on rakentanut pihaamme savusaunan. Se on todellista käsityötä, kun mies on puutkin itse kaatanut metsästä. Savusaunassa tietysti saunotaan, mutta mies on opetellut myös palvaamaan siellä lihaa. Joulukinkun hän on siellä jo useampana vuotena palvannut.

 

Marjat ja hedelmäpuut


Pihassamme kasvaa vadelmia, viinimarjoja sekä omena-, päärynä-, kriikuna- ja luumupuita. Hedelmäpuut ovat vielä pieniä, suurinta satoa saamme päärynäpuusta. Vadelmia ja viinimarjoja tulee omiksi tarpeiksi.

Kalastus ja metsästys


Mökillä mies kalastaa aina ja sieltä kalasaaliit vaihtelevat; välillä ylitarjontaa ja välillä verkot tyhjiä. Mies metsästää myös ja sieltä tulee harvakseltaan vesilintuja saaliiksi.

Liha ja kanamunat


Meillä on kanoja, fasaaneita ja eilen joukon jatkoksi saapui 7 but-kalkkunaa. Kaikki linnut ovat meillä pääsääntöisesti lihatuotantoa varten. Kanojen kohdalla lihaksi on laitettu pääasiassa vain ylimääräisiä kukkoja. Kanamunien osalta olemme täysin omavaraisia.


Lintujen talviruokinta 


Kanoja ja fasaaneja varten olemme aina kesällä keränneet kerpuja talven varalle. Olemme keränneet mm. nokkosia, horsmaa, pajua, vadelman oksia. Vaihtotaloutta harrastamalla olemme hankkineet linnuille kauran ja oljet talveksi.

Tee-itse-osaaminen


Olemme tee-se-itse-ihmisiä. Usein kun jotakin tarvitaan, mietimme pystyisimmekö tekemään itse. Kotimme remontit olemme pääsääntöisesti tehneet ja teemme itse. Entisöimme ja korjaamme vanhaa. Mies on rakentanut savusaunan lisäksi lintujen aitaukset ja sisätilat. Mökille hän rakensi itse kylpytynnyrin.

BUT-kalkkuna

Mitä tällä hetkellä puuhaillaan

 

  • Fasaanit tulivat meille viime keväänä. Nyt hautomakoneessa on tulossa uusia fasaanin poikasia. Ne kuoriutuvat toukokuun lopulla.

  • Meille tuli eilen kalkkunoita ensimmäistä kertaa. Ne on tarkoitus laittaa syksyllä lihoiksi.

  • Mies on testaillut itsetehtyjen aurinkokennojen toimintaa ja nyt on isompi aurinkokenno työn alla.

  • Tänä vuonna minun pitäisi olla aktiivisempi keräämään mustikoita ja puolukoita. Sienikurssille pitäisi varmaan osallistua, jotta sienien keräämiseen tulisi enemmän uskallusta.

  •  Olen alkanut testailla ekologisia pesu- ja puhdistuaineita. Tarkoituksena saada vaihdettua kodin puhdistus- ja pesuaineet luontoa ja lompakkoa säästäviksi. Nyt testauksessa on shampoopala ja etikkahuuhde hiuksille. Tiskikoneen pesuaineiksi olen ottanut testaukseen ruokakaapista löytyvät aineet. Näistä myöhemmin lisää. :)

Fasaanikana


En halua pyrkiä täydelliseen omavaraisuuteen, vaan sellaiseen, että elämä olisi vielä rentoa. Siksi meidän eläinvalinnat ovat olleet lintupainotteisia. Ne on helppo hoitaa, vaikka käy kokopäivätöissä. En olisi valmis aamulla lähtemään lypsylle ennen töihin menoa. Linnuille on helpompi saada myös hoitajat mökkireissujen ajaksi. Viljelykset ovat olleet muutaman vuoden tosi vähäisellä, koska en halua töistä kotiuduttua kuluttaa iltoja rikkaruohoja nyppien. Työajan vähetessä viljelyksiä tulisi varmasti taas enemmän harrasteltua. Nyt olemme laittaneet vain hieman perunoita, yrttejä ja salaatteja.





Fasaanikukko


Lintujen kanssa puuhailu on mielenkiintoista ja rentouttavaa puuhaa. Lintujen lajikohtaisia eroja on mielenkiintoista seurata tipuvaiheesta alkaen. Nautin suunnattomasti kanalassa puuhailusta ja kanoille höpöttämisestä. Ne ottavat aina emännän ilolla vastaan. Tosin varmasti siksi, että toivovat saavansa jotakin herkkuja, kun "ruokkiva käsi" saapuu kanalaan. ;)

Moni kysyy, että eikö linnuista ole kauheasti vaivaa. No, joo totta kai niistä on vaivaa. Ne täytyy hoitaa, antaa ruokaa ja vettä sekä siivota niiden tilat. Mutta tämä on meille elämäntapa. Nautin siitä, että minulla ja miehelläni on yhteinen mielenkiinnon kohde, jonka parissa molemmat tykkää puuhailla.

Tästä löydät muiden omavaraisbloggareiden suunnitelmia ja toteutuksia:

Harmaa torppa
Korkeala 
Korpinkiven tupa
Maatiaiskanasen Elämää
Olipa kerran arki
Rakkautta ja maan antimia 
Riipumattomammaksi
Villa Koira




Aurinkoista alkuviikkoa!
Sari


4 kommenttia:

  1. Teillä on hyvän kuuloista toimintaa. Mielelläni kuulisin lisää fasaanien kasvatuksesta ja aurinkokennoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kirjoittelen fasaaneista enemmänkin! Miestä pyysinkin jo ottamaan jonkinnäköisiä vaihekuvia aurinkokennorakennelmistaan blogia varten. :)

      Poista
  2. Mahtavaa meillä ei riittänyt hermo fasaaneita. Sienet on meillä myös haastena. Muistan koulu ajoilta sienikirjan jonka kanssa mentiin metsään keräämään sieniä. Sen alku johdannossa sanottiin: "opettele kaikki myrkkysienet kerää vain niitä sieniä, jotka tunnet". Ei antanut suurta innostusta tai luottoa sieniin. Nyt olen päättänyt opetella yhden sienen lisää, joka vuosi aloitin tietysti kanttarellista ja suppilovahverosta. Nyt pitäisi ehkä uskaltaa, jotain tattiakin etsiä koppaan. Hilla sai mut ihan hulluksi en edes oikein välitä sen mausta mutta kun löysin hyvän paikan oli siellä juostava päivittäin seuraamassa kypsymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme vielä ainakin vuoden jälkeen olleet tyytyväisiä fasaanien hankintaan. Toki niitä saa seurailla tarkkaan, jotta huomaa mahdollisen nokkimisen mahdollisimman nopeasti ja pystyy valkuaista lisäämällä korjaamaan tilanteen. Meille tuli viime keväänä 40 fasaania ja niistä oli noin puolet kukkoja eli fasaaninlihaa on nyt keväällä ollut hyvin tarjolla. :)

      Sienissä minäkin pelkään niin penteleesti, että poimimani sieni on kuitenkin myrkyllinen. Sienet ovat vain niin hyviä, että niitä pitäisi saada enemmänkin talven varalle säilöön.

      Poista